Julkaistu 10.06.2022
Jokaisella on oma tapansa surra
Jokainen suree tavallaan, ja se meidän olisi hyväksyttävä, sanoo perhesosiologi Heli Vaaranen. Hän kertoo, mitä on oppinut surun kohtaamisesta.
Surussa kannattaa kuunnella itseään
1. Tärkeintä on osoittaa, että välittää
”Suhteemme kuolemaan on etäinen. Ajattelemme kuoleman koskettavan kaikkia muita paitsi itseämme. Menehtymiset kuuluvat vain onnettomuuksiin tai sairaaloihin. Kuolema ei satuta meitä, jollei se tule todeksi aivan lähipiirissämme. Ehkä siksi nykyään tunnetaan suurta avuttomuutta surevan omaisen edessä. On vaikea ottaa osaa, kun ei tiedä, mitä sanoisi. Jos kohtaaminen pelottaa, surevalle voi lähettää kukkia tai suruadressin. Tärkeintä on, että osoittaa välittävänsä toisesta joko sanoin tai teoin.”
2. Surevalla on oikeus surra tavallaan
”Kaikki me suremme eri tavoin. Meidän tulisi hyväksyä se, että sekä naiset että miehet surevat kukin omalla tavallaan edesmennyttä läheistään. Symbolit, kuten suruaika, suruvaatteet ja surumusiikki lohduttavat monia. Jotakin auttaa haudalla käynti, toista se voi ahdistaa.
Kumppanin kuolema merkitsee yhteisen ajan ja läheisyyden hyvästelemistä. Poismennyt tuntuu silti usein olevan henkisesti lähellä. Sureva saattaa puhua menetetylle, tuoda pöydälle hänen valokuvansa tai helliä hänelle kuuluvia tavaroita. Joku toinen taas tahtoo heittää ne pois, koska ne nostavat pintaan liian kipeitä muistoja."
"On tärkeää löytää itselle sopivat suremistavat. Sureva voi myös tunnustaa, ettei halua puhua surusta eikä tunne minkäänlaista tarvetta näyttää sitä ulospäin. Sellainenkin on hyvä tapa surra.”
3. Suru on kuin puutostila
”Suru on raastava, lähes fyysinen tunne. Se on puutostila, joka syntyy siitä, että rakas ihminen on poissa. Tämä puutostila vaatii pitkiä kävelylenkkejä ja paljon, paljon itkua. Jos surevalla on ystävä, jonka olkaa vasten voi itkeä, silloin kannattaa itkeä yhdessä. Usein itkut itketään kuitenkin yksin.
Surun eri vaiheet kannattaa ottaa vastaan siinä järjestyksessä, kun jaksaa. Jos tuntuu, että haluaa puhua muiden kanssa, voi liittyä esimerkiksi sururyhmään. Jos taas suru tuntuu niin vaikealta, että terveys tuntuu kärsivän, voi hakea apua yksilö- tai perheterapiasta. Suomessa on kattava terapia- ja vertaistukiverkosto läheisensä menettäneelle omaiselle.”
4. Elämä kutsuu surevaa selviytymään
”Katkeruuden tunteita ei pidä pelästyä. On tavallista olla vihainen kohtalolle tai maailmalle, sattumalle tai kuolemalle, joka tuntuu vieneen rakkaan ihmisen viereltä pois. Surusta on kuitenkin mahdollista ja jopa todennäköistä selviytyä siitäkin huolimatta, että aallon pohjalla käyminen tuntuu nykyihmisestä ylivoimaiselta. Elämä kutsuu surevaa selviytymään ja jatkamaan omaa tietään tänne jääneiden kanssa.”
5. Polttopuut kannattaa tehdä, kun on voimissaan
”Kuolemasta vieraantuminen kertoo elämästä vieraantumisesta. Nykyään niin monia sairauksia voidaan hoitaa tehokkaasti, että kuolema koetaan epäonnistumisena. Se on tappio kaikille, potilaalle, lääkärille ja omaisille.
Kuolemaan on tärkeää varautua niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Niin toisen kuin omaankin. Kun kuoleman uhka tulee todeksi, siinä hetkessä ei ehkä ole voimia käsitellä taloudellisia asioita. Siksi on tärkeää miettiä, miten voi tehdä järjestelyjä, jotta entinen elintaso jatkuu. Esimerkiksi testamentti kannattaa tehdä, kun on vielä voimissaan.
Ennen vanhaan miehet tekivät vaimoilleen polttopuita vuosiksi eteenpäin. Sekin oli omanlaisensa tapa varautua kuolemaan, ja mikä tärkeintä: osoittaa rakkautta ja huolenpitoa loppuun asti.”
