Muokattu 20.12.2023

Surun neljä vaihetta

Aikuinen ja lapsi surevat eri tavoin, mutta kummankin suru etenee vaiheissa. Mielellä kestää aikansa prosessoida menetystä.

”Jokainen ihminen käsittelee surua omalla tavallaan, mutta lapsen surua voi ymmärtää samanlaisten vaiheiden kautta kuin aikuisenkin surua”, lasten psykoterapeutti Pauliina Manninen Aatos Klinikalta sanoo.

Sureminen on tärkeää. Surematon suru voi purkautua vihana tai johtaa pahimmillaan ahdistukseen tai masennukseen. Suru voi näkyä myös fyysisinä oireina, kuten uniongelmina, päänsärkynä tai vatsakipuna.

Surun eri vaiheet voivat kestää yhteensä jopa muutaman vuoden. Se on normaalia. Suru ottaa aikansa.

Surun ensimmäinen vaihe: sokki

Surun ensimmäinen vaihe on sokki. Silloin ihminen ei voi uskoa tapahtunutta todeksi, vaan miettii: miten tämä voi olla mahdollista? Epäusko on mielen keino suojautua järkyttävältä uutiselta.

Tässä vaiheessa kaikki käyttäytymistavat ovat mahdollisia. Ihminen saattaa vaikuttaa normaalilta tai olla aivan järkyttynyt. Lapsi voi sokkitilassa vetäytyä omiin oloihinsa tai kieltäytyä uskomasta uutista. Sitä ei pidä tulkita välinpitämättömyydeksi, vaan lapsi saattaa olla täysin poissa tolaltaan. Hän voi myös protestoida ja olla puhumatta.

Tärkeää on, että ketään ei jätetä sokkivaiheessa yksin – ei lasta, eikä aikuista. Mitään erityistä ei tarvitse tehdä. Riittää, että ollaan tuttujen ja turvallisten ihmisten ympäröimänä. 

Surun sokkivaihe kestää muutamasta tunnista muutamaan päivään.

Surun toinen vaihe: reaktio

Surun toinen vaihe on reaktio. Ihminen alkaa ymmärtää tapahtunutta ja yrittää ottaa tilanteen hallintaan. Hän ymmärtää, että kuollut ei palaa ja menetys on todellinen.

Tässä vaiheessa lapsi voi alkaa esittää kysymyksiä omassa tahdissaan. Toisaalta hän saattaa myös vältellä puheenaihetta, koska se saa aikuiset surulliseksi. Lapselle kannattaakin tarjota mahdollisuutta puhua ja kertoa hänelle, miten itse suree ja mitä ajattelee.

Väkisin ei kuitenkaan pidä keskustella. Jos lapsi tai aikuinen haluaa olla rauhassa, se pitää hänelle suoda.

Tähän vaiheeseen sijoittuvat hautajaiset. Suru otetaan haltuun toimimalla. Lapsi voi viedä hautajaisiin oman piirroksensa, kirjeen tai kukan kuolleelle.

Henkivakuutuksen kerralla maksettava korvausumma antaa surulle aikaa. 

 

Surun kolmas vaihe: käsittely

Hautajaisten jälkeen seuraa surun käsittelyvaihe. Sureva käy läpi menetystään ja miettii, mitä se hänelle merkitsee: mitkä asiat elämässä muuttuvat ja miten elämä järjestetään uudelleen?

Käsittelyvaiheeseen liittyy surun lisäksi vihaa, katkeruutta ja pelkoa. Ne ovat tärkeitä suruprosessin kannalta, eikä niitä kannata kieltää. Myös lapsen pitää saada olla kiukkuinen. Hän saattaa olla pahantuulinen, eikä välttämättä itke.

Lapselle kannattaa selittää, mistä kiukku johtuu. Hän ei välttämättä ymmärrä, että se johtuu surusta. Kun kuolema on vienyt rakkaan pois, siitä saa olla vihainen ja surullinen.

Lapsi saattaa myös kokea syyllisyyttä, jos hän on iloinen. Vaikka kotona surtaisiin, lasta ei saa kieltää iloitsemasta. Lapsi elää enemmän hetkessä, ja hänen tunteensa vaihtelevat nopeasti.

Käsittelyvaiheessa surusta kannattaa puhua. Mikäli sen kieltää ja sulkee sisälleen, se jää käsittelemättä. Silloin siitä voi pahimmillaan seurata masennusta tai ahdistusta.

Surun neljäs vaihe: sopeutuminen

Surun viimeinen vaihe on sopeutuminen. Siihen pääsemiseen voi mennä vuosia, ja silloinkin suru voi yllättäen ottaa valtaansa. Vaikka ihminen on hyväksynyt menetyksen ja kuollut on siirtynyt muistoihin, niin esimerkiksi vuosipäivät voivat nostaa surun pintaan. Juhlapyhät ovat varsinkin ensimmäisinä vuosina vaikeita.

Kuolleen muistoksi voidaan luoda rituaaleja: sytyttää kynttilä kuolinpäivänä tai syntymäpäivänä, vierailla hautausmaalla tai katsella valokuvia. Muista, että suru on normaalia vuosien jälkeenkin ja kuollutta voi kaivata pitkään.